Kiire nauttia kesästä. En osaa. On liian kuuma, eikä minulla ole yhtiäkään sandaaleita, jonne turvonneet jalkani mahtuisivat. On helppoa paeta työntekoon, siirtää huomionsa keikkojen jännittämiseen, niistä suoriutumiseen, aikataulujen pohtimiseen. Vastikevelka on nyt kuitattu. Seuraavaksi työskentelen uuden puhelimen ja tietokoneen eteen. Tavoite tässä päivässä, tässä hetkessä, seuraavan keikan odotuksessa; kesä lipuu ohi, huomaamatta, kohta punkean taas menemään toppatakki päällä enkä mieti, mistä kaikesta jään paitsi, kun en osaa elää kuin viimeistä kesäpäivää. Pitäisi käydä uimassa, rannalla, Stadikalla, ehkä torilla ostamassa marjoja, reissu Suomenlinnaan tai kesäteatteri. Sen sijaan suhaan kodin ja keikkaluukun väliä, siivoilen verkkaisesti kotia, käyn Ikeassa ostamassa verhot ja maton. Hikoilen euronkuvat silmissä, raha tuo turvaa.

Lähden muutaman viikon laitoskuntoutusjaksolle. Aurinko on vaihtanut tutun paikan uuteen kuosiin, nautin maalaisidyllistä ja rauha rantautuu sydämeeni. Täällä saan osani kesästä! Käydään rantasaunalla uimassa ja grillaamassa, lenkkeilen sameassa kesäaamussa, katselen aamukastetta tupakkapaikan nurmikolla. Tuntuu hyvältä rauhoittua itsensä ääreen, en kaipaa kaupunkiin.

Mietin miten olen juonut, enkä tunnista itseäni. En meinaa millään tajuta, miten syvälle olen ajanut itseni monta kertaa viime vuosien aikana. Miksi? Nyt syyt tuntuvat etäisiltä, enkä saa kiinni siitä, miksi niin vimmaisesti tahdoin tuhota elämäni. Tunnen uuden alun orastuksen soluissani, toivon Muutosta isolla M:llä. Kaikki sekoilu tuntuu vastenmieliseltä ja turhalta, miksen keskittyisi vaihteeksi elämäni kohentamiseen? 

Olen lukenut paljon ja liikkunut. Tunnen itseni täysijärkiseksi, täysin validiksi muiden rinnalla. Suunnaton itsekeskeisyyteni alkaa vihdoin taipua ja tajuan, etteivät muut ihmiset ole sen kummempia. Jokainen räpistelee elämänsä läpi miten parhaiten taitaa, etsien ja epäonnistuen, toisinaan nousukiidossa ja toisinaan ei. Mistä ihmeestä olen aikanaan saanut päähäni, että olisin jollain perustavalla tavalla huonompi muita? Olen tavallinen, ja erityisyyteni on vain omanlaisuutta suhteessa muihin ihmisiin. Erilaisuushan on ainoa kaikkia ihmisiä yhdistävä tekijä.