Voimauttavat kysymykset. Minun kortissani lukee: Kuinka usein annat itsesi nauttia elämästä? Miltä silloin tuntuu? Toinen kortti kysyy, mikä tekeminen saa oloni tuntumaan hyvältä. Vastaaminen on yllättävän monimutkaista. Miksi?

Minua on vuosikaudet kalvanut uskomus siitä, ettei ole oikein nauttia elämästä, koska niin monet planeetalla kärsivät. Ei ole toistaiseksi onnistunut näkökulman vaihtaminen siihen itsestäänselvyyteen, ettei itserankaisuni auta ketään kärsimään vähemmän. Vahvat, tunteelliset ajatukset ovat tosiasioita väkevämmät, ne muuttavat lopulta minkä tahansa asian todeksi, koska luon niillä maailmani. 

Entä jos uskoisin, että maapallon jokaisella elollisella on kaikki hyvin? Planeetta ja sen kasvi-, eläin- ja ihmiskunta eläisivät yltäkylläisyydessä ja onnessa, mitä silloin tekisin? Uskoisinko, että olen itsekin vapaa nauttimaan jokaisesta hetkestä kuin ihanasta lahjasta? Yrittäisinkö silloin parhaani?

Hengitykseni olisi voimakas ja levollinen, se täyttäisi minut lauhkeana ja painaisi kiinni maahan. Piirtäisi minuun ääriviivat, tamppaisi hataran hattaran tiiviiksi paketiksi. Voisin rakastua, liukenematta toiseen ihmiseen. Minä alkaisi, ja mikä helpottavinta, päättyisi johonkin, enkä antaisi enää kenenkään vyöryä tontilleni. Voisin kääriytyä hiljaisuuden peittoon, kuunnella sitä ja hengitystäni, unohtua nauttimaan notkeista, täyteläisitä hetkistä. 

En pelkäisi "suurta tuhoa". Voisin hellittää ja rentoutua, lakata vartioimasta maailmaa. Sulkisin valppaat, väsyneet silmäni ja unohtaisin hermostuneet arviointini "maailman tilasta". En yrittäisi enää epätoivoisesti keksiä, miksi on minun syyni, että maailma on niin karmaiseva paikka. Uskoisin, että joku suurempi voima luotsaa minut ja maailman aina oikeaan suuntaan. Luottaisin, että riitän.